Jatkuvasti muuttuvassa modernissa, teknologian ja sosiaalisen median valtaamassa maailmassa yksi asia on varmaa: aika kuluu ja vuodet vaihtuvat. Uuden vuoden kynnyksellä monet meistä tekevät uuden vuoden lupauksia: jotkut valavat tinoja nähdäkseen varjon tulevasta. Toiset kirjoittavat tulevan vuoden tavoitteet listaksi paperille ja moni tekee lupauksen hiljaa mutta päättäväisesti mielessään sitä turhaa mainostamatta.
Elämässä moni lupaus kuitenkin unohtuu, kun arki vie ja jatkuva stressi painaa sekä kotona että työelämässä. Mitä tapahtuu niille lupauksille, jotka teimme itsellemme vuoden vaihteessa tavoitellaksemme työtä, josta todella unelmoimme? Katoavatko unelmat uran tai työpaikan vaihdoksesta samalla tavalla, kuin moni päättäväinen lupaus painonpudotuksesta, laatu-ajasta itsensä kanssa, uusien asioiden kokeilusta tai vaikkapa ruokavalion muutoksesta?
Työnhaku ei ole sitä mitä se oli ennen
Työmarkkinat muuttuvat jatkuvasti ja jokainen meistä on varmasti jossakin tilanteessa tuntenut sisimmässään lievää kauhua ajatellessaan kaikkia niitä asioita, joita meiltä nykyisin vaaditaan:
Tulee olla oman alansa ekspertti mutta muutoshaluinen ja mukautuva. On osattava vähän kaikkea ja mitä enemmän sitä kaikkea osaa, sen parempi. On oltava itsevarma mutta ei ylimielinen. Täytyy olla hauska mutta uskottava, paineensietokykyinen mutta rajansa tunteva. Tehokas sopivalla, organisaatioon mukautuvalla tavalla. Lista on loputon. Ei siis ihme, jos jotkut meistä hautaavat ajatuksensa työpaikan tai uran vaihtamisesta: nopeatempoinen ja täydellisyyttä tavoitteleva maailma saa meidät uskomaan, ettei meissä ole sitä jotain, mitä nykyisillä työmarkkinoilla vaaditaan. Tässä kumminkin totuus: me ihmiset pystymme kaikkeen mihin vain mielemme ja energiamme suuntaamme. Omilla valinnoillasi luot itsellesi juuri sellaisen todellisuuden, kuin haluat. Ja tämä pätee myös työelämään.
Ota ensimmäinen askel
Jos olet tyytymätön työtilanteeseesi, muuta se. Ajattelet ehkä nyt, että niin on aina helppo sanoa mutta käytäntö on täysin eri asia. Ja tässä olet täysin oikeassa; käytäntö ON eri asia. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö uuden, inspiroivan ja innostavan työn löytyminen olisi mahdollista. Ainoa mitä tarvitset, on pieni ystävällinen sysäys eteenpäin ja pari hyvää vinkkiä työnhaun aloittamiseen. Lisävarusteina tarvitset positiivisen asenteen ja uskoa itseesi sekä siihen, että tavoittelemasi asiat odottavat sinua aivan nurkan takana. Sinun tulee vain kulkea muutama askel ja nähdä, mitä nurkan takaa paljastuu!
Pitemmittä puheitta, tässä 5 inspiroivaa vinkkiä unelmatyösi hakuun vuonna 2018.
1. Sinä päätät, eivät he
Vaikka työnantajalla on näennäisesti valta päättää, kenet he rooliin palkkaavat, muista kuitenkin että sinä valitset työnantajan eikä toisinpäin. Älä hae työtä, jota et voi mielikuvissasi visualisoida tekeväsi, tai joka vastaa vain osaksi ammatillisia mielenkiinnon kohteitasi. Pätevyys rooliin ei ole sama asia kuin tarvittava intohimo työn tekemiseen. Jos satut olemaan henkilö, joka ei usko unelmiin ja joka ajattelee että työtä tehdään palkan takia ja että kaikilla ei ole mahdollisuutta valita omaa paikkaansa elämässä, voit kohauttaa olkiasi ja siirtyä listalla eteenpäin. Muista kuitenkin, että elämme elämää, jonka itse muokkaamme valinnoillamme. Sinä päätät, eivät he.
2. CV / Ansioluettelo
Työnantaja tai rekrytoija käyttää tilastojen mukaan keskimäärin 8.8 sekuntia CV:si silmäilyyn ja yhden minuutin päättääkseen, ottavatko he sinut haastatteluun vai eivät. Päivittäessäsi ansioluetteloasi on hyvä muistaa, että vaikka elämmekin monimutkaisessa maailmassa, CV:si ei välttämättä tarvitse olla monimutkainen. Selkeys, helppolukuisuus ja erottuvuus sen sijaan ovat valttia hyvän CV:n laadinnassa. Jos käytät kursivoitua tekstiä, tee se tahdikkaasti äläkä koskaan ilman hyvää syytä. Kun ansioluettelosi on valmis, pyydä toinen mielipide ystävältä tai kollegalta johon luotat. Tai vähintään, sulje tiedosto ja selaa luomuksesi vielä läpi seuraavana päivänä tai muutaman tunnin tauon jälkeen. Tulemme niin usein sokeiksi sille, mitä itse tuotamme, kun sitä tarpeeksi kauan työstämme.
3. Sosiaalinen media
Facebook, Twitter, Snapchat, Instagram, Pinterest, LinkedIn… Työnantajat tulevat takuuvarmasti tarkastamaan sosiaalisen median läsnäolosi rekrytointiprosessin aikana. Tee siis itsellesi palvelus ja siisti profiilisi! Haluat tuskin päätyä listalle, johon niin moni on tahtomattaan ja puolivahingossa joutunut: erotettujen tai rekrytointiprosessin ulkopuolelle jääneiden henkilöiden surullisten twiittausten tai epäkorrektien Facebook-päivitysten mustalle listalle.
Kun sitten siistit profiilejasi ja jos satut löytämään jotakin noloa, jonka mahdollisesti olit totaalisesti unohtunut, älä nolostu! Jopa BBC:n korkean tason editori joutui taannoin irtisanoutumaan twiittauksensa vuoksi. Tärkeintä on se, että somessa tekemistään virheistään oppii, eikä niitä toista. Kaikelle jakamiselle on aikansa ja paikkansa, mutta kannattaako kaikkia mielipiteitään huudella nettiin, on eri asia. Kuten moderni sanonta kuuluu, internet ei (valitettavasti) unohda.
4. Teknologian kehitys: ole utelias ja ota selvää!
Uudet päivitykset, uudet ohjelmistot ja uusi, entistä langattomampi teknologia ovat täällä helpottaakseen yritysten ja työntekijöiden arkea. Nykyisillä työmarkkinoilla odotetaan lähes poikkeuksetta, että IT-alan taidot ovat kunnossa niilläkin työnhakijoilla, jotka eivät suoranaisesti työskentele alalla. Koska kehitys sektorilla on niin valtavaa, on luonnollista että emme osaa kaikkea ja tiedä jokaista yksityiskohtaa maan ja taivaan välillä. Tämä ei kuitenkaan ole este työpaikkaa haettaessa: jos et tiedä, ota selvää! Ota online-kurssi tai marssi kirjastoon, googleta ohjelmisto ja lataa se koneellesi ja opettele asiat käytännössä. Jos moiseen ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tai sinulla on ainosataan käytettävissä rajallinen määrä aikaa hakuajan sulkeutuessa, älä lannistu. Teknologia kehittyy ja niin kehitymme mekin: ketään tuskin jätetään palkkaamatta sen vuoksi, että muuten täydellinen hakija ei ole koskaan käyttänyt jotakin tiettyä ohjelmistoa. Jos johtajan rooliin voi oppia käytännössä ihmisiä johtamalla, empatiakyvytöntä ohjelmistoa voi varmasti oppia käyttämään kuka tahansa jos motivaatiota löytyy!
5. Verkostoituminen
Piilotyöpaikat. Surullista ja samalla inspiroivaa nykyajan työmarkkinoilla on se, että läheskään kaikki paikat eivät tule näkyviin esim. TE-toimiston sivuilla tai muilla julkisilla rekrytointisivustoilla. Nämä niin sanotusti näkymättömät työpaikat tulevat hakuun epävirallisten kanavien, kuten FB-ryhmien, verkostoitumiskanavien kuten LinkedIn:in tai vaikkapa alan verkostoitumiskonferessin kautta. Vaikka kokisitkin, että verkostoituminen ei ole alallasi välttämättömyys, sen kokeileminen tuskin tuottaa negatiivista lopputulosta.
Koska meitä on joka lähtöön, siinä missä toiselle eurooppalaiseen tapaan kaunopuheisesti niitä näitä jutusteleminen on helppoa, toiselle se voi olla pahin painajainen ja stressin aiheuttaja työmarkkinoilla ja uutta työtä etsiessä. Verkostoituminen kuulostaa terminä hienolta, mutta oikeastaan se on vain itsensä esittelyä, hikisiä kädenpuristuksia ja tekohymyjä. Jos uuden vuoden lupauksiesi listaan sisältyy verkostoituminen muodossa tai toisessa, selaa jo nyt alueellasi tulevia tapahtumia tai liity uuteen ryhmään Facebookissa.
Kun sitten tapaat uuden henkilön, kerro heille että lisäät heidät LinkedIn-kontakteihisi. Kaikista tärkeintä verkostoitumisessa on se, että luot vaikutelman siitä, että sinä hyödytät toista osapuolta jollakin tavalla. Vaikka tuntemattomien tapaaminen luonnistuisikin toisilta paremmin kuin vaikkapa sinulta, niin usko pois: se ei ole kenellekään helppoa! Isot johtajat ovat lukuisissa haastatteluissa kertoneet, kuinka vaikeita ja stressaavia kyseiset tilanteet voivat olla. Jo sillä, että vaikutat itseluottavalta (vaikka oikeasti haluat juosta nurkan taakse ja juoda lasin kuohuviiniä yhdellä kulauksella), hymysi näyttää aidolta, ja että opettelet uuden tuttavasi nimen hänen tarvitsematta sitä toistaa, on jo valtava positiivinen vaikutus
Kuten elämä yleensä, myös verkostoituminen rakentuu pienistä osasista ja yksikin uusi kontakti on parempi kuin kotiin sohvaperunaksi ujoutensa tai saamattomuutensa takia jääminen. Ole rohkea!
Yes, you can and yes, you will
Otetaan yhdessä uusi vuosi 2018 vastaan rohkeutta, itsevarmuutta ja mahdollista muutoksen halua uhkuen. Tältä erää onkin hyvä lopetella spinning-opettajani sanoilla: Yes, you can and yes, you will!
8 thoughts on “5 vinkkiä työnhakuun 2018”
Comments are closed.