Vaikka haastatteluhetkellä voi vaikuttaa siltä, että haastattelijat ovat elämää suurempia, hekin ovat vain ihmisiä. Tutkimukset ovat todistaneet, että perustason psykologian ymmärtäminen voi auttaa onnistumaan työhaastattelussa paremmin. Sinun ei tarvitse opiskella Freudin tai Jungin kirjastoa läpikotaisin, vaan tässä artikkelissa annetut vinkit auttavat taatusti.
Ennen kuin voit pääset vastaamaan työhaastattelukysymyksiin, tarvitset tietenkin kutsun haastatteluun. Kutsu onkin työnhakuprosessin vaikein tehtävä, ja työhakemusta kirjoittaessa kannattaakin ajatella luovasti, jotta pääset haastatteluun johon haluat.
Ajankohdalla on merkitystä
Glassdoor.com:in mukaan paras haastatteluaika on se, mikä sopii parhaiten haastattelijalle, ei sinulle. Paras aika tutkimusten mukaan on kello 10:30 tiistaina. Tähän aikaan haastattelija on todennäköisesti rentoutunut ja valmis päivään. Aikaisin aamulla hän saattaa vielä olla kiireinen ajatellen koko päivän tehtävälistaa, ja myöhemmin voi olla, että ajatukset ovat siirtyneet jo kotona odottavaan päivälliseen. Jos pystyt vaikuttamaan haastattelun ajankohtaan, ota nämä asiat huomioon.
Haastatteluaika kannatta myös koittaa junailla niin, ettet ole samana päivänä haastattelussa, kuin kaikista vahvimmat hakijat. Tutkimus osoittaa, että hakijat, jotka haastateltiin päivän lopussa vahvojen hakijoiden jälkeen, arvioitiin alemmas, kuin mikä heidän oikea työn tasonsa on. Toisaalta he, jotka haastateltiin heikompien hakijoiden jälkeen, nostettiin listalla ylöspäin.
Vaatteidesi väri
Työhaastattelukysymysten lisäksi kannattaa miettiä mitä laitat päälle työhaastatteluun. CareerBuilder.com:n tutkimus osoittaa, että haastattelijat sekä HR kiinnittävät alitajuisesti huomiota hakijan vaatteiden väriin. 23 % haastattelijoista suosittelevat sinistä, sillä se antaa vaikutelman, että hakija on tiimipelaaja. 15 % suosittelivat mustaa, joka yhdistetään johtajuuteen. 25 % vastaavasti sanoi, että oranssi on huonoin väri: se kertoo epäammattimaisuudesta. Valkoinen taas kertoo järjestelmällisyydestä.

Ota haastattelijan ikä huomioon
Kirjassa ”Crazy Good Interviewing,” John B. Molidor, Ph.D. ja Barbara Parus kirjoittavat, että hakijan tulisi vastata kysymyksiin haastattelijan iän perusteella. Seuraavassa heidän havaitsemiaan tutkimustuloksia:
- 20-30-vuotiaat haastattelijat haluavat nähdä visuaalisia esimerkkejä työstäsi, jonka lisäksi he pitävät ihmisistä, jotka osaavat tehdä monta asiaa samanaikaisesti.
- 30-50-vuotiaat taas pitävät luovuudesta, ja hakijan tulisi etenkin kertoa siitä, kuinka työelämä sopii tasapainoisesti heidän yksityiselämäänsä.
- 50-70-vuotiaat sen sijaan haluavat nähdä sinun olevan kova tekemään töitä. Tätä vanhemmat haluavat lojaaliutta.
Kädet kertovat paljon
Työhaastattelukysymyksiin tulisi myös vastata avoimin elein. Etenkin käsien ja kämmenen asento kertoo paljon: kämmen alaspäin kertoo dominoivasta luonteesta, kädet puuskassa -asento kertoo sulkeutuvuudesta ja pettymyksestä. Kädet on siis hyvä pitää esillä ja avoimena.
Ruumiinkieli on hyvin tärkeää, sillä se kertoo enemmän kuin sanat. Avoimen olemuksen lisäksi hakijan tulisi myös peilata haastattelijan eleitä ja liikkeitä, sillä tutkimusten mukaan se auttaa häntä mieltymään vastapuoleen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos haastattelija nojaa eteenpäin, hakijan tulisi nojata eteenpäin. Jos haastattelija ristii jalkansa, hakijankin tulisi tehdä samoin.
Älä ole liian suomalainen
Suomalaisten ongelma on se, että he vähättelevät työtään ja saavutuksiaan, eivätkä ole kovin innokkaita lausumaan kohteliaisuuksia. Hakijan on kuitenkin hyvä lausua kohteliaisuuksia haastattelijan tai hakemansa työpaikan saavutuksista kuulostamatta kuitenkaan siltä, että yrittää päästä haastattelijan hyvälle puolelle. Kohteliaisuuksien tulisi siis olla rehellisiä ja luontevia. Omia saavutuksiaan kannattaa hehkuttaa kuulostamatta kaikkitietävältä.
Tutkimukset suosittelevat myös, että kannattaa puhua haastattelijan kanssa jostain, mikä hakijan ja haastattelijan välillä on yhteistä. Hakijan on hyvä tehdä hieman taustatyötä haastattelijasta ja jos mahdollista, listata hänen kiinnostuksen kohteensa. Hakijan kannattaa ottaa puheenaiheeksi jokin, joka haastattelijaa kiinnostaa.

Yleisimmät työhaastattelukysymykset – miten niihin vastataan?
Työhaastattelukysymykset ovat tietenkin aina erilaisia, mutta hyvin monessa haastattelussa myös samat kysymykset toistuvat. Seuraavassa yleisesti toistuvia kysymyksiä ja suositeltuja vastaustapoja.
Mikä on suurin vahvuutesi?
Tärkeintä on pysyä relevanteissa tiedoissa. Vaikka olisit erittäin hyvä esimerkiksi kirjoittamaan blogia, se ei tarkoita, että tulevassa työpaikassa juuri tätä taitoa arvostetaan. Panosta taustatyöhön ja siihen, että selvität yrityksen taustat ja sen, mitä sen työntekijöiltä vaaditaan. Näin osaat kohdentaa vahvuutesi juuri kyseisen yrityksen tarvitsemiin taitoihin. Jos sinulla on selkeätä näyttöä suurimman vahvuutesi todellisuudesta, esimerkiksi maininta jossain julkaisussa, muista kertoa myös siitä.
Mikä on suurin heikkoutesi?
Tähän tietenkin kannattaa valita heikkous, jolla ei ole mitään tekemistä hakemasi paikan kanssa. Jos haet lähihoitajan paikkaa, voit valita heikkoudeksi esimerkiksi julkisten esitysten pidon. Jokin heikkous kannattaa kuitenkin aina mainita, sillä meiltä kaikilta niitä todellisuudessa löytyy. Heikkouden mainitsematta jättäminen kertoo, että sinulla on jotain peiteltävää.
Kerro itsestäsi
Legendaarinen kysymys millä monet haastattelut alkavat. Kysymykseen vastaaminen kannattaa aloittaa kertomalla harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista, joilla ei ole mitään tekemistä työpaikan kanssa. Urheilulliset harrastukset kertovat siitä, että hakija pitää huolen terveydestään; aivojumppaa vaativat, kuten palapelit, kertovat älykkyydestä. TV:n katsomista tai leffoissa käyntiä, sekä muita vastaavia harrastuksia ei kannata mainita.
Kun kiinnostuksen kohteet on käyty läpi, kerro siitä, kuinka tärkeää ammatti on yksityiselämän rinnalla. Siirrä puhe nopeaa tulevaisuuteen ja siihen, miten haluat kehittää taitojasi ja itseäsi. Haastattelijat arvostavat sitä, että et elä menneisyydessä ja keskityt tulevaan.
Miksi haluat tämän työn?
Tässä kohtaa yrityksen taustoihin tutustumiseen käytetty aika maksaa taas itsensä takaisin. Yritykset haluavat hakijoiltaan eri asioita, ja on hyvä osata mainita muutama tiedonjyvä, joita olet poiminut esimerkiksi yrityksen nettisivulta. Kerro siitä, mitä sinä työntekijänä voit tuoda pöytään, ja miten taitosi hyödyttävät yritystä. Yritä olla mainitsematta syitä, jotka ovat henkilökohtaisia, kuten palkan määrä, työpaikan sijainti tai muu vastaava. Mieti mitä sinä haastattelijana haluaisit kuulla hakijalta.
Miksi lähdit edellisestä työstäsi?
Tässä parasta on keskittyä siihen että halusit oppia ja kehittyä, mutta edellinen työpaikka ei tarjonnut sinulle mahdollisuuksia siihen. Näin hieman negatiiviselta kuulostava asia kääntyy positiiviseksi, sillä osoitat kuinka haluat kehittyä urallasi ja teet mitä vain päästäksesi tavoitteisiisi. Muista kuitenkin olla rehellinen, ja vältä minkäänlaista totuuden venyttämistä.
- Lähdin, sillä edellisessä paikassani ei ollut tilaa kasvulle
- Halusin enemmän haasteita, eikä työpaikkani voinut tarjota niitä
- Muutin juuri alueelle ja etsin siksi uutta paikkaa
- Haluan enemmän vastuuta
Mikä on palkkatoiveesi?
Tähän kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, mutta vastaukset voivat olla parempia ja huonompia riippuen hakijasta ja haastattelijasta. Tähän on hyvä vastata ympäripyöreästi sanomalla esimerkiksi, että “jos tämä on oikea paikka minulle, niin pääsemme varmasti yhteisymmärrykseen”, jolloin et aseta itseäsi vasaran alle. Tosin monet haastattelijat etsivät tässä kohtaa tarkkaa numeroa, joten valmis numero kannattaa olla mielessä mietittynä jo valmiiksi ennen haastatteluun lähtöä. Tee ensin työhaastattelua taustatutkimusta siitä, paljonko palkkahaarukka tavoittelemassasi paikassa yleensä on.
Mitkä ovat tavoitteesi tulevaisuudessa?
Missä näet itsesi viiden vuoden päästä -kysymys on klassikko. Tähän vastatessa ei ole hyvä valehdella, mutta kannattaa pitäytyä siinä, missä näet itsesi suhteessa yritykseen, josta haet paikkaa. Monet yritykset haluavat tekijän, joka on tullut jäädäkseen, toiset kannustavat työntekoa opiskelun ohella ja osa haluaa tiimiinsä tekijöitä, jotka haluavat edistyä urallaan. On siis tärkeää tehdä taustatutkimusta yrityksestä ennen haastatteluun menoa, ja miettiä tarkasti, mitä itse paikalta haluaa.
Yhteenveto
Parhaimman vaikutuksen teet haastattelijaan, kun olet oma itsesi. Jos yrität esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti olet, haastattelija yleensä huomaa tämän. Ole ystävällinen, rehellinen, ajoissa ja itsevarma. Katso haastattelijaa silmiin, rentoudu ja hymyile. Mieti kotona vastaukset yleisimpiin kysymyksiin etukäteen.
Kuten monesti jo mainittua, tee hyvä ja kunnollinen taustatyö ennen haastattelua, jotta tiedät, millaiseen yritykseen olet hakemassa töihin. Jos tiedät tai tunnet haastattelijan, pieni taustatyö hänen menestyksestään ja kiinnostuksen kohteistaan ei myöskään ole pahitteeksi. Näin varmistat, että olet valmistautunut mihin tahansa kysymykseen.
12 thoughts on “Työhaastattelu: Päihitä muut hakijat näillä psykologiaan perustuvilla ohjeilla”
Comments are closed.