Monet nelikymppiset tuntevat olonsa aliarvostetuiksi työpaikalla, motivaatio on kadonnut ties minne, ja työ saattaa tuntua tyhjältä. Voi olla että arki syö elämäniloa tai pahimmillaan jopa terveyttä. Työn vaihtaminen houkuttelee, mutta sen mukanaan tuomat riskit saattavat tuntua ylivoimaisen pelottavilta. Muutos tuntuu tarpeelliselta, mutta samalla kysyt itseltäsi oletko liian vanha vaihtamaan työtä?
Tuumasta toimeen
Parhaassa tapauksessa olet jo ehtinyt menestyneeseen asemaan ja taloudellinen tilanteesi on turvattu. Tämä voi olla juuri ihanteellinen tilanne vaihtaa työtä itsevarmuuden ollessa huipussaan, ja rahallisen puskurin turvatessa selustaasi. Mutta vaikkei näin olisikaan, ei uuden suunnan etsimisen tarvitse olla mahdotonta tai edes vaikeaa. Hienosäädä ajatuksesi uudelle aaltopituudelle ja tartu toimeen: päivitä CV, kirjoita ylös vahvuutesi ja kokemuksesi joista arvelet olevan hyötyä uudessa työssä. Jos uusi CV ei näytä vakuuttavalta, mieti kuinka voisit pikkuhiljaa rikastuttaa sitä: kurssit, uusi koulutus tai pienimuotoisten projektien tekeminen tuo sinulle lisää itsevarmuutta, auttaa tutustumaan uuden työn realiteetteihin ja paisuttaa ansioluetteloa.
Muista myös heittäytyä tilapäisesti kuuroksi tavatessasi ihmisiä jotka vastustavat muutosta, koska vain sinä voit tietää mikä tekee elämästäsi tärkeän. Toki on olemassa oikeita ja varteenotettavia esteitä, kuten taloudelliset vaikeudet tai yllättävä sairaus. Kuitenkin monessa tapauksessa epäilijöiden oma pelko tai katkeruus heidän omista elämänvalinnoistaan eksyy sinulle jaettavien “neuvojen” muotoon. Tällä ei ole muuta tarkoitusta, kuin luoda epävarmuutta ja saada sinut epäilemään itseäsi. Jotkut ovat aidosti sitä mieltä, että stressaantunut, kireä ja kiireinen työntekijä on se normi, johon kaikkien tulisi sopeutua. Ja uusi työ aikuisiällä on takuulla näiden normien vastainen käsite. On olemassa muutamia yleisiä ennakkoluuloja ja myyttejä joihin tulet etsintöjesi aikana törmäämään. Tässä niistä kolme:
Myytti 1: Olet liian vanha
Ehkä tunnet ihmisiä jotka väittävät, että yli 35-vuotiaana olet liian vanha vaihtamaan työpaikkaa, ja neuvovat pelaamaan varman päälle jatkamalla nykyisissä tehtävissäsi. Ota kuitenkin huomioon että työmarkkinat ovat muuttuneet valtavasti siitä mitä ne olivat esimerkiksi kolmekymmentä vuotta sitten. Viimeaikoina ne ovat mullistuneet suosimaan rohkeita, neuvokkaita ja työntekijöitä, eikä enää pelkästään turvallisia kandidaatteja. Nelikymppinen työnhakija on taatusti ehtinyt hankkia muutaman valtin hihaansa, sekä tietotaitoa, kokemusta ja itsetuntemusta paljon parikymppisiä hakijoita enemmän.
Jos työ sen sijaan tuntuu tyhjältä ja olet perin pohjin kyllästynyt; urakehitys ja palkka junnaavat paikoillaan, työ syö valtaosan elämästäsi, on sinulla varma takuu siitä, että tulet kokemaan vaikeita aikoja. Moni nelikymppinen elää ruuhkavuosia perheen, työn ja ikääntyvien vanhempien ristitulessa ja riskinotto saattaakin vaikuttaa liian isolta palalta haukattavaksi kaiken paineen keskellä. Muista kuitenkin, että siirtymävaiheen ei tarvitse tapahtua silmänräpäyksessä, vaan voit valmistautua muutokseen ajan kanssa ja alkaa pikkuhiljaa kerryttämään kokemuksia ja tehtäviä jotka valmistavat sinua laadukkaampaan urakehitykseen. Opiskelu ja pienetkin tehtävät auttavat sinua etenemään kohti haaveitasi työpaikanvaihtoa ajatellen, omaa tahtiasi kunnioittaen. Jopa viisikymppisellä uudessa työssä aloittajalla on edessään vielä reilusti aikaa uralla kehittymiseen ja etenemiseen, puhumattakaan siitä ilosta ja energiasta mitä omanlaiselta tuntuvan työn tekeminen tuo mukanaan!
Myytti 2: Sinun tulee tietää mitä elämältäsi haluat
Joidenkin mielestä neljänkympin tienoilla tulisi jo valmiiksi tietää mitä elämältään ja uraltaan haluaa, paketin tulisi olla ns. kasassa. Monelta löytyy perhe ja vakituinen työpaikka, tai kenties kirjava historia johon mahtuu niin työttömiä kausia kuin monenkirjavaa työtäkin. Ja silti saattaa tuntua ettei elämä vastaa odotuksia, hei ei sen ihan näin pitänyt mennä! Tosiasia on, että kokemusta karttuu vain niille jotka uskaltavat kokeilla. Katuminen on ajanhukkaa, eikä haaveilusta saa lisäpisteitä työnhakuun. Totuus on, että koskaan ei ole liian myöhäistä.
Tämä ei tietenkään tarkoita päätöntä heittäytymistä tuntemattomaan, vaan pikemminkin muutaman hyvän kysymyksen asettamista ja niihin vastaamista: Olenko tyytyväinen tilanteeseeni? Voinko pienillä muutoksilla parantaa asemaani työpaikalla (pomon kanssa neuvottelu uudelle osastolle siirtymisestä, uusista työtehtävistä, palkankorotuksesta tai etenemisestä uralla)? Jos tämä ei ole mahdollista, olenko onnellinen jos vaihdan yrityksestä toiseen muuttamatta toimenkuvaani? Jos haaveissa pienten muutosten sijaan on täydellinen irtiotto ja haaveiden toteuttaminen, olisiko aluksi mahdollista tehdä vapaaehtoistöitä tai avustajan tehtäviä alalla? Vai kutsuuko aikuiskoulutus ja uudet opinnot? Muista kontaktit: ota yhteyttä unelmiesi työtä tekeviin ihmisiin ja opi heiltä. Voi olla että tittelin ja oman mielikuvasi takana piilee aivan toisenlainen todellisuus arjesta, ja työ voikin osoittautua käytännössä täysin erilaiseksi siitä mitä olit kuvitellut.
Myytti 3: Uuden työn aloittaminen yli 35-vuotiaana on vaikeaa ja noloa
On se vaan niin noloa! Tai mietipä uudestaan: kun aloitit parikymppisenä uudessa työssä tuntui se mahtavalta. Innostuisitko vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen samoista hommista tai samasta palkasta? Vai tuntuisiko juuri nimenomaan tämä nololta, tylsältä ja vaikealta hyväksyä? Kykysi, taitosi ja mielenkiinnon kohteesi ovat muuttuneet iän myötä (onneksi!) ja on siis täysin luonnollista ettei alkuajan innostusta pitkän uran jälkeen löydy samalla tavalla. Jos ratkaisu ei löydy omalta työpaikalta urakehityksen muodossa, voit olla pikemminkin ylpeä siitä, että annat arvoa tuntemuksillesi ja omannäköisellesi elämälle. Tämän lisäksi sinulta löytyy rohkeutta haaveilla ja kenties jopa toteuttaa työpaikan vaihto nelikymppisenä!
Aloita valmistautuminen pienin askelin: hanki tietoa unelmiesi työpaikasta, opiskele ja kysy neuvoja ja vinkkejä oikeilta ihmisiltä. Tee vapaaehtoisesti työpaikkaan liittyviä tehtäviä. Tottakai on raskasta tehdä useampaa työtä, mutta unelmien eteen kannattaa nähdä vaivaa. Muistatko kenenkään kertoneen suosion ja menestyksen vain tapahtuneen itsestään, ilman ajoittain kovaakin panostusta? Ryhdy siis toimeen, aloita kuinka pienesti hyvänsä, mutta aloita heti. Älä pakota muutosta, vaan kutsu se elämääsi tekemisen myötä!
Ps. Lataa sivuiltamme ilmainen CV mallipohja käyttöösi.
Comments are closed.